Milloin viimeksi nauroit kippurassa?

Faktat tiskiin!

Lajina jääkiekko

Aloitin ala-asteella pelaamaan jääkiekkoa. Laji vei mut täysin mukanaan. Joukkuelajit on ehdottomasti mun juttu ja jääkiekossa parasta on myös onnistumisen tunteet, jatkuva uuden oppiminen ja haasteet. Rakastan haasteita!

Aloitin vuonna 2015 valmentamaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Olen perustanut kolme naisten harrastetason jääkiekkojoukkuetta ja nykyisin toimin HIFK:ssa naisten harrastepäällikkönä.

Työt turvallisuusalalla

Ensimmäinen kesätyöni oli Securitaksella piirivartijana. Palasin kyseisiin tehtäviin myös vuotta myöhemmin ja tein piirivartijana töitä myös seuraavan kesän syksyyn saakka. 

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen pidin välivuoden jolloin suuntasin metroon järjestyksenvalvojaksi. 

Tämän jälkeen olen työskennellyt Verisuren hälytyskeskuksessa ja teen edelleen opiskeluiden ohella vuoroja siellä.

Opiskelu Markkinoinnin osaajaksi

Opiskelen Metropolian Ammattikorkeakoulussa liiketaloutta pääaineena Markkinointi. 

Lapsuuden haaveammattini on kuitenkin poliisi ja en ole tätä mahdollisuutta sulkenut pois edelleenkään.

Oman yrityksen pyörittäminen on myös unelma ja mahdollisuuksia on enemmän kuin ymmärränkään. 

Silja ei tervettä päivää nää

Koko terveyshistoriaa ei mitenkään saa lyhyeeseen kappaleeseen kirjoitettua, mutta tässä jotain mun kulisseista:

Fibromyalgia, refluksi, ADHD, palleatyrä, ruokatorven ja vatsalaukun tulehdus, endometrioosi. Raudanpuuteanemiaa on hoidettu infuusiolla ja arvot on nyt toistaiseksi kunnossa.


Vapaa-ajalla palaudun ja liikun

Kun päivän velvotteet on suoritettu, mä kysyn aina itseltä mitä mulle kuuluu. Pidän huolta siitä, että saan levättyä riittävästi, mutta toisaalta myös siitä että syön hyvin ja liikun tarpeeksi. Kuntosalikortti mulla on ollut taskussa varmaan viimiset 8 vuotta ja sen lisäksi tykkään vaan kävellä. Parasta on lähteä lenkille myöhään illalla, vähän hämärällä, kuunnella podcastia tai lempimusiikkia ja ottaa kaikki aistit käyttöön.

Luova ja rohkea minä

Itsensä toteuttaminen on mulle tärkeä arvo. Rakastan tehdä asioita itse omin käsin, olla spontaani ja toteuttaa rohkeasti mitä villeimätkin ajatukset. Haluan rikkoa ennakkoluuloja ja pinttyneitä kaavoja. Oli se sitten asia, mikä tahansa.